Olin aikanaan puuhamiehenä Kuvataideakatemian ylioppilaskunnassa, kun vuokrasimme Utön saarelta residenssin taideopiskelijoiden käyttöön. Residenssi sijaitsee vanhassa venäläisperäisessä sähköttäjän talossa, joka sittemmin toimi armeijan kantahenkilökunnan asuntona, kunnes viime vuosikymmenellä siirtyi kyläyhteisön omistukseen. Residenssitoiminta on nyt jatkunut seitsemän vuotta. Taideyliopistokuvioiden myötä sen ylläpito erkaannutettiin viime vuonna itsenäisen yhdistyksen ylläpitämäksi. Itse tulin tätä kautta uudestaan mukaan toimintaan ja nyt maaliskuussa tarjoutui tilaisuus mennä saarelle muutamaksi päiväksi perheen kera viemään tarvikkeita ja tutkimaan talon kuntoa.
 |
| Tilapäinen koti kutsuu. Uutta terassia lukuunottamatta ei residenssitalo ole paljoa muuttunut.
Nyt yhdistyksellä on mahdollisuus taas panostaa taloon ja etenkin sen
sisustukseen, joka kaipaakin kovasti freesausta. |
Viime vuosina olen käväissyt Utössä lähinnä kauppareissuilla kesän veneretkien yhteydessä. Viimeksi vietin pidemmän ajan saarella vuonna 2008, jolloin olin siellä pariin otteeseen residenssissä. Mikä sitten on muuttunut? Turismi ainakin on kasvanut; hotelli on pyörinyt jo monta vuotta, pari pientä putiikkia ja pajaa on ilmestynyt katukuvaan, vanhoja rakennuksia on restauroitu ja kokonaan uusia talojakin rakennettu. Polut ovat tallaantuneet syvemmiksi, armeijan jättämiä jälkiä on siivottu ja bunkkereihin on ilmestynyt graffiteja. Muutokset ovat kuitenkin verrattain hienovaraisia – siltä ainakin tuntui, sillä onnistuimme välttämään pahimman lintubongaribuumin. Suurin muutoshan tapahtui jo liki vuosikymmen sitten linnakkeen ja varuskunnan alasajon myötä. Kauppa ja koulu ovat pysyneet hengissä saaren uudisasukkaiden turvin. Harva kuitenkaan on tullut jäädäkseen – voisi kenties murjaista, että koko saari on ollut eräänlainen vuosiresidenssi toisenlaista elämänrytmiä kokeileville lapsiperheille. En näe sitä kuitenkaan pahana: Vaihtuvuus ja liike on aina kuulunut kulkureittien halkomaan ulkosaaristoomme.
 |
| Olin positiivisesti yllättynyt, että kaikesta siivoilusta ja ampumaratojen jyräämisestä huolimatta saarelta löytää yhä armeijan irtoromua. Näillä kolkin tunnelma on vielä paikoitellen
kuin Lapin sotaromujen parissa – nekin ovat nykyään katoava luonnonvara. |
 |
| Vihoviimeisellä tuulen tuivertamalla niemellä on maan
alle unohdettu luolasto, ja kun uskaltaudut sinne, suojaan viimalta,
kohden kallion syvyyksistä kaikuvaa maininkien kuminaa, mitä löydät? Vaikka kaupunkialueella monenmoiset bunkkerit ja graffiti kuuluvat erottamattomasti yhteen, täällä paheksun moista syvästi... |
Käytän nyt tilaisuuden hyväkseni luomalla silmäyksen Utön lähivesiin. Moni on käynyt Utössä, mutta harvempi on kierrellyt sen ympäristössä. Veneilijöille Utö on useimmiten ponnahduslauta kohti Gotlantia, tai ulommaisin kääntöpiste saaristopurjehduksille. Sää ja vellovat mainingit eivät useinkaan salli uloimpien luotojen koluamista isolla veneellä, mutta aikoinaan residenssissä ollessani minulla oli hyvä tilaisuus tutkia ympäröivää saaristoa kajakilla. Kierretäänpä siis kehää Utöstä ulospäin:
Fladan toisella puolen sijaitseva Ormskär oli sotilasaluetta vielä vuoden 2005 loppuun saakka. Nykyisellään se muodostaa oivan päiväretkikohteen kylälaiturista soutelemaan lähteville. Virallisestihan saarta hallinnoi nykyään sotavoimien sijaan valtio eli Senaatti–kiinteistöt, mutta aivan rappion valtaan ei linnoitteita ole päästetty. Ainakin pari vuotta sitten tykkiasemissa oli edelleen sähköt kytkettynä – muista sammutaa valot! Oletettavasti pumput ja ilmastointi pitävät yhä luolastot kuivina.
 |
| Tykin alustaa. |
Saaren tykit ovat edelleen paikallaan, toki deaktivoituina.
Kaakkoiskulman komea kallionnyppylä, jolla eräs tykeistä sijaitsee,
paljastuu lähempää tarkasteltaessa pääosin betoniseksi; sen uumeniin kätkeytyy
jonkinlaisia varastotiloja. Tykkiasemia ja kahta sotavoimien rakentamaa
laituria yhdistää saaren läpi kulkeva tykkitie. Saaren kruunaa sen
korkeimmalla kalliolla seisova komentotorni, varsinainen kaikkialle näkevä
silmä. Sen alle kallioon on louhittu kohtuullisen kokoinen luolasto,
jossa on sijainnut generaattorihuone sekä majoitustiloja.
 |
| Tykkitie, kukkuloita ja betonikukkuloita. |
 |
| Kesämies hellettä paossa. |
 |
| Erityiskiitos onnistuneesta Darth-Vader-Badass-arkkitehtuurista. |
Ormskär onkin harvinaisen kiehtova yhdistelmä brutaalin nykyaikaista – pitäisi kai sanoa 1900-lukuista – linnaketta ja äärimmäisen kaunista luontoa. Kun on lymynnyt hetken sen betonisissa onkaloissa, on sykähdyttävä kokemus astua kirkkaaseen päivänvaloon, tuuleen, kanervan tuoksuun ja meren kohinaan.
 |
| Mikäs tässä on ollut vahtia nimeltä mainitsematonta ilmansuuntaa. Taustalla Gommaskär. |
Viereinen Gommaskär puolestaan on säästynyt linnoittamiselta. Se muodostaa oman pienoissaaristonsa, jonka sokkeloihin pääsee yllättävän isollakin veneellä. Saari tai luodot ovat täynnä komeita lahtia, salmia ja suoranaisia vuonoja, löytyypä sieltä hiekkasärkkääkin. Ilman horisontissa jököttävää majakkaa siellä voisi kuvitella elävänsä jonkin dinosaurusten aikakauden maailman reunalla.
 |
| Vuonossa kesäreissulla. |
 |
| Käsivoimin liikkeellä hieman erilaisena vuodenaikana. |
Utön ja Gommaskärin väliin jää liuta vaatimattomia luotoja. Näistä erään laelle kapuava kuitenkin yllättyy – huipulle on louhittu pieni linnake konekivääripesäkkeineen:
 |
| Tämän pesäkkeen tarkoitus on ollut torjua Utön fladalle itäkautta
pyrkivät iskujoukot. Mihin konekivääri ei pystyisi, siitä pitäisivät
karikot huolta. |
Gommaskärin itäpuolelle jäävät Sundskärin puuttomat kalliot. Kesäisin tämä karunharmaa luoto kuitenkin kasvaa väriläikkiä: Sundskär toimii telttailutukikohtana sukellusleireille, jotka sankoin joukoin suunnistavat läheiselle
Park Victoryn hylylle.
 |
| Maaliskuun kuuraa Sundskärissä. |
Sundskäristä ylöspäin alkaa sekalaisten pikkuluotojen harva vyöhyke. Sen läpi kulkee oikoreitti, jota olen usein käyttänyt Jurmon suunnalta saapuessani. Tätä aluetta hallitsee lähimpänä väylää sijaitseva Bokullan entinen linnakesaari. Eivorista voikin bongata tuon kumpuilevan kalliosaaren, jonka laella on mystisen oloisia rakennelmia.
 |
| Kummeliksi naamioitu vartiotorni? Kivien tarkoitus lienee kuitenkin ollut suojata varsinaista rakennelmaa. |
Bokulla ansaitsisi oikeastaan oman artikkelinsa, sillä karuksi luodoksi sillä on varsin monimuotoinen historia. Bunkkerien lomasta voi bongata vanhan asuintalon kivijalan: Ennen sotia saarella asuivat väyläloistojen hoitajat perheineen. Elämä tällä puuttomalla saarella lienee ollut melko korutonta. Kunnon suojaista satamaa ei Bokulla tarjoa; pienet veneet lienee vedetty pohjoispuolen poukamaan, joka on nykyään erotettu sisälammeksi kivipenkereellä. Etelään avautuu suurempi lahti armeijan laitureineen ja maanalaisine säiliöineen. Manöövereissä on varottava lahden keskellä häämöttävää matalikkoa.
Sota-ajan myötä saari siirtyi armeijan haltuun. Keskimmäisellä huipulla on
edelleen pystyssä vartiotorni (saman mallinen torni löytyy muuten myös
Utöstä Kattrumpanin laelta, missä sen päälle on myöhemmin väsätty
nykyaikaisempi lasikoppi). Tykkien paikkojen ja jossain välissä
saunanakin palvelleen betonivaraston lisäksi kallioilta löytyy myös
vanhempia, ilmeisesti venäläisten linnoitustöihin liittyneitä
rakennelmia.
 |
| Tornin alakerrassa oli mahdollisuus kortinpeluuseen pöydän järkkymättä. |
 |
| Kivipenger erottaa pienen sisälahden merestä. |
 |
| Romanttisuuteen vivahtavaa romua löytyy täältäkin. |
 |
| Väylänhoitajien asuintalon perustuksia. Taustalla etelään avautuva lahti. |
 |
| Vanhaa muuria Bokullan kallioilla. |
 |
| Saaren itäkärki on jäänyt koskemattomaksi. |
Bokullan eteläpuolelle jää joukko hiekkasaaria, jotka edustavat hieman erilaista luontotyyppiä. En osaa arvioida, ovatko nämä vihoviimeinen päätös kolmannelle Salpausselälle, johon Jurmokin kuuluu, vaiko sille luoteis–kaakkoissuuntaiselle hiekkasaarten ketjulle, joka kulkee Stora Revetistä aina Sottungan tienoille asti – vai ovatko nämä kaikki geologisesti katsoen yhtä ja samaa hiekkamuodostumaa.
 |
| Örskärs Ören. Maihinnousu tänne on lintujen pesimisaikaan kielletty,
mutta joskus elokuisena hellepäivänä voisi tässä olla aikamoinen
rantaparatiisi. |
Utöstä itään on aution meren keskellä yksinäinen Ulvingen. Sinnekin on jossain vaiheessa rakennettu liuta kalamajoja, vaikkei saari minkäänlaista suojaista poukamaa tarjoakaan. Kevytrakenteisina näistä on jäljellä enää lautakasoja, lukuunottamatta Rannikkotykistön aikanaan paikalle tuomaa jalasmökkiä. Käydessäni saarella 2008 se oli vielä jossain määrin ehjänä.
 |
| Tämän vielä tunnistaa kalamajan jäänteeksi. |
 |
| Milläköhän tämä on kannettu paikalle? |
 |
| Yöpymiskelpoiseksi sitä voi tuskin sanoa. |
 |
| Mahdolliselle haaksirikkoiselle on kuitenkin tarjolla kiisseliä ja näkkileipää, nam! |
Välittömästi Utön eteläpuolella on Pattskärin luoto; aikoinaan se on koukeroisine etelärantoineen ollut mainio paikka kaikenlaisen ajotavaran löytämiseen. Yhden hirsirakenteisen kalamajankin jäännökset löytyvät saaren vanhan satamapaikan laidalta.
 |
| Pattskär tarjosi värejä loskan keskellä. |
 |
| Jonkunlaista tukikohtaa on pidetty myös täällä. |
Etelässä jo aivan avomeren armoilla killii piskuinen Alu / Alunskär. Sen keskelle työntyvä sisälahti on kuitenkin aikanaan tarjonnut mainion suojan kalastajille ja saarella onkin ollut lukuisia kalamajoja. Näistä enää yksi on jäljellä. Sitä on kunnostettu viimeksi 1995 rannikkotykistön talkoovoimin, mutta uusi kunnostuskierros lienee taas enemmän kuin ajankohtainen, jotta majan säilyminen voitaisiin taata.
 |
| Alun flada. |
 |
| Lukuisista kalamajoista yksi sinnittelee pystyssä. |
 |
| Täällä on viime vuosina yöpynyt lähinnä paikallinen kummitus, Alunskärs Spöke. |
Alun reissuun liittyy muuten tähänastisen melontaurani vaarallisin kokemus: Oli hyvä näkyvyys ja leppoisa länsituuli kun lähdin saarelle. Ajankohta oli kuitenkin maalis-huhtikuun vaihde ja sää hyytävä, milloin aurinko ei paista. Tehdessäni paluuta huomasin sumun nousevan, ja tuskin olin jättänyt Alunin taakse, kun näin hädin tuskin kajakin keulaa pidemmälle. Pimeäkin oli tulossa parin tunnin päästä, joten ei huvittanut kääntyä takaisin. Päätin kokeilla, miten hyvin säilyttäisin suuntani pelkästään tuuleen ja aaltoihin tukeutuen. Miksen käyttänyt kompassia? Olihan minulla aivan tuore pieni suunnistuskompassi mukanani. Se vain osoittautui täydeksi sudeksi; Hyvä jos kertoi oikean suunnan edes 180 asteen tarkkuudella. Jonkun aikaa melottuani päätin huijata ja kaivoin GPS:n taskustani. Hyvä että kaivoin; olin mennyt aivan liikaa itäänpäin ja sillä menolla olisin saattanut porhaltaa ohi jo Sundskäristäkin, missaten Utön kokonaan. Mutta entä jos GPS – hakkeroitu autonavigaattori – ei olisikaan pelannut? Pimeässä ja sumussa olisi ollut nihkeää löytää jostain Jurmon suunnalta takaisin. Tai jos tuuli olisikin kääntynyt kokonaan? Tai yltynyt liian kovaksi? Tämän jälkeen olen aina varmistanut, että mukana on kompassi, joka myös toimii.
 |
| Pullamössösukupolven huolettomuutta. |
Utön länsipuolella, väylän toisella reunalla on liuta pieniä luodontapaisia. Näistä suurin on Kårharu. Sen halkaisee rotko, joka molemmin puolin syvenee hauskoiksi pieniksi satamalahdiksi. Jos tämä luoto sijaitsisi jossain sisempänä saaristossa, sen keskellä kasvaisi pientä metsää ja lahdet olisivat veneilijöiden suosimia yöpymispaikkoja. Täällä avomerta vasten sen väistämätön kohtalo on kuitenkin uinua unohduksissa. Ihmisen käden jälki on kuitenkin nähtävissä myös täällä.
 |
| Väylän sulkeneiden sukellusveneverkkojen tai miinaketjujen kiinnitysrenkaita sodan ajalta? |
 |
| Suuren poijun hylky rötköttää lahden pohjukassa. |
Kårharusta länteen siirryttäessä ollaankin jo Ahvenanmaan puolella Kökarin saariston ensimmäisten karien lomassa. Niinpä päätän tämän kierroksen samoille tienoille, mistä
viime kerralla retkeni aloitin.
